2.11.2015

Raitoja

Harmaata, pastelleja keränloppuja ja raitalankoja... Tällaisia keräilin elokuulla käsityöpussiin, joka on siitä lähtien kellunut ja ajelehtinut pitkin olohuoneen sohvaa ja lähitienoita. Sieltä on aina tullut napattua kerän pää ja tikuteltua sukkaa ja lapasta. Hauskasti samaa värimaailmaa nämä raidalliset tuotokset.






Syksyyn on mahtunut arkielämän ja perheen harrastusten lisäksi myös rutkasti opiskelua. Eli lyhyitä öitä ja aikaisia aamuja. Jauhelihakastiketta, pyykkivuoria, läksyjen tekoa ja vastapainoksi esimerkiksi pedagogista asiantuntijuutta, Khiin neliötestejä ja muuttuvia tekijöitä... Vain pientä pakollista on viime aikoina valmistunut ompelurintamalla. Pikkuveli sai kauan hypistellystä työmaatrikoosta paidan ja housut. Herra väitti kivenkovaa, että 60 senttisestä kangaspalasta saa sekä paidan, että housut. Pakko saada. No tiedättehän te, ettei onnistu ilman taikurinhattua ja kaniineja. Ratkaisuksi laitettiin taskuun työmaakangasta ja kuin taikaiskusta housuista tulivat "työmaahousut". Ja pala jäi vielä muihin suunnitelmiinkin...






Kohta pitäisi syksyn ruuhkan helpottaa ja sitten voisi kääntää ajatukset kohti joulua. Niinhän se tänäkin vuonna pääsee yllättämään, kuin syksyn ensimmäinen aamukuura. Vuodesta toiseen sama yllätys! Oikein leppoisaa marraskuuta! Toivotaan kauniita päiviä, sillä täällä polttopuut odottavat kantoa puuvajaan ja pihatyöt ovat vielä alkumetreissään. Ei siis lunta marraskuussa, kiitos!

6 kommenttia:

  1. Raikkaat raidat! Työmaasetti on varmasti monen pojan toiveasu, kivat yhdistelmät kankaissa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Raitoja on kyllä mukava kutoa, vaikka välillä näyttäisikin hassuilta yhdistelmiltä, valmis työ on yleensä aina kivan näköinen.

      Poista
  2. Ihan huippupirteitä raitoja!
    Kivoja!
    T:Ruustinna

    VastaaPoista
  3. Mulla olis sun jämälankoja kanssa :) Ja yhdet valmiit lapaset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jämälangat... tuo ehtymätön luonnonvara. Eikä loppua näy! Kiitos lapasista!

      Poista