29.8.2011

Projekteja

Isosisko oli kasvanut ulos yöpaidoistaan ja niinpä tartuimme yhdessä toimeen. Kankaaksi hän halusi Marimekon punaista valkoisilla resoreilla. Annoin neidille vapaat kädet ja hän taiteili yöpaitaan oman kuvansa sydämin koristeltuna. Kangasvärinä oli jälleen Art Fabricin luottovärit. Kuvasta olisi kyllä tullut selkeämpi, jos sen olisi vielä seuraavana päivänä maalannut toiseen kertaan. Maalaaminen alkoi kuitenkin puuduttaa pientä taiteilijaa ja hän halusi lopputuloksen jäävän juuri tällaiseksi. Ja sehän on täydellinen!  (Pahoittelen puhelimella otettujen kuvien huonoa laatua, ukkonen rikkoi kameramme laturin.)


Päätin viime sunnuntaina pyöräyttää muutaman pipon eilen iltana pidetylle peräkonttikirppikselle. Mopo karkasi vähän käsistä ja pipoja syntyi 29, joista oma väki poimi jokusen pipon itselleen. Sain projektissa tuhottua viidentoista eri kankaan lopun (trikoota, velouria ja joustista) ja olen tosi iloinen lopputuloksesta. Kangaslaatikkoon tuli nimittäin kummasti tilaa ja pääsin kertaheitolla eroon kankaista, joille en enää keksinyt käyttöä. Sydämet yksivärisissä pipoissa on muuten ommeltu heijastinkankaasta. Pipoja jäi myymättä, mutta parempi olla kaapissa valmiita pipoja kuin epämääräisiä kangaspinoja. Moni pipo löysi onnellisen omistajan, mikä lämmittää kovasti mieltä.


Loppuun vielä kuva lahjapaidasta 3-vuotiaalle synttärisankarille, kangas Ikasyrilta.


Huomenna en ompele...ainakaan pipoja...

21.8.2011

Pöllöjä ja simpanssi

Ostin viime keväänä Myllymuksuilta pätkän tätä ihanaa pöllö-finecordia, sillä Pikkusisko ihastui tähän kovasti. Myyryläinen kaipasi syysvaatetta ja niinpä kangas muuttui takiksi, Ottobren kaavalla. Mallissa oli takin sivussa vetoketju, jonka jätin tarpeettomana pois. Lisäksi edessä oli kolme palaa tarranauhaa, jotka mielestäni hankaavat avonaisena kaulaa, joten päädyin kiinnityksessä neppareihin. Takki on kokonaan vuoritettu mustalla trikoolla ja edessä on kengurutasku. Takakappaleen jouduin kankaan uhkaavasti huvetessa leikkaamaan kahdesta osasta ja ompelin saumaan heijastinnauhan, niin pöllömpikin näkee... Kaveriksi valmistui vahvemmasta ruskeasta sametista pöksyt ja nyt kelpaa syystuulen tuivertaa.




Myyryläiselle valmistuivat myös nämä raitapöksyt ja sydänpaita, jonka kangas Ikasyrilta.


Rakas simpanssi




12.8.2011

Trikookoreja

Kaksi valkoista trikookoria valmistui juuri lahjaksi ja kiitokseksi lasten kierrätysvaatteista. Trikookuteet näihin olen ostanut viime keväänä käsityömessuilta Jyväskylästä. Tein koreja jo joululahjoiksi, muistaakseni 9 kappaletta ja niihin tilasin kudetta Kauhavan kangasaitasta. Jouluksi valmistui tummanruskeita, mustia ja luonnonvalkoisia koreja. Nämä ovat puhtaan valkoisesta, enkä edelleenkään osaa päättää, minkä värisiä virkkaisin omaan kotiin. Mukavan materiaalista tekee sen joustavuus ja muotoiltavuus sekä mahdollisuus konepesuun.



Kiitos vielä teille kaikille, jotka jaksatte käydä kommentoimassa päivityksiä. On niin mukavaa ja motivoivaa lukea kommentteja ja terveisiä! Olen vain ollut superhuono vastaamaan ja kiittämään. Aurinkoista viikonloppua!

9.8.2011

Suuret tuulet puhaltavat äidin päässä. Muutimme tänään takaisin kotiin kahden kuukauden mökkireissulta. Haikeana jätimme kesäkotimme ja käytimme viimeisen illan viimeiset valon hituset näihin pariin kuvaan. Kuvissa uudet pipot ja hihaton, sininen sydänkangas Ikasyrilta ja raidallinen Marimekon tasaraitaa.



Jos olisin vielä nuori käyttäisin varmaankin aina tällaista pipoa, mutta enpä taida enää olla. Silti en suostu vielä lähimainkaan hankkimaan "Aurjoefärissi kunnollissi tukisukki, peessei kenkki enkä paffilaatikoruskia poplari". Siellä välimaastossa siis. Narulla lisäksi Myyryläiselle valmistunut hämispaita, jonka ihana kuosi myös Ikasyrilta, kaava tuttu papana Ottobresta.



Neiti kesäheinä pääsi tanssahtelemaan uudessa tonttumekossaan, joka siis valmistui sopivasti kesän viimeiselle hellepäivälle. Aamulla päräytin kaveriksi vielä hauskat pallolegginssit, niin johan kelpasi kirmailla rannalla. Toki tätä voi käyttää vielä pitkälle syksyyn, kun laittaa trikoopaitaa alle. Mekon kankaat Iinulta ja pallotrikoo Ikasyrilta.



Suuria tuulia puhaltaa. Esikoinen lähtee huomenna eskariin. Iloisena, odottavana ja innokkaana. Minäkin yritän olla, vaikka kyynel pyrkiikin silmäkulmaan. Vielä en sinua päästäisi maailmalle vaan pitäisin essuni taskussa lähelläni. Ja kaiken lisäksi Myyryläinen lähti tänään ryömimään, hitaasti ja varmasti. Laitan pipon syvemmälle, vaikka aika tuntuu auttamattomasti kulkevan eteenpäin.